Eräänä iltana….

…..nainen istui nojatuolissa ja katseli kuinka verho liikahteli kylmässä alkukevään ilmavirrassa. Verho liikahti sisälle huoneeseen ja hetken päästä takaisin kohti parvekkeen ovea, toistaen liikettä uudelleen ja uudelleen. 

Olohuone liukeni uutiseksi hämyksi. Naisem silmät seurasivat verhoa, vaikka todellisuudessa hän ei nähnyt sitä. Hänen silmänsä katselivat valtavaa merta. Aavaa, loputonta merta.

Suuri rahtilaiva eteni sillä hitaasti mutta määrätietoisesti. Missään ei näkynyt mitään eikä ketään. Taivas jatkui merestä yhtenä samettisena kankaana. Tähtikuviot täplittivät kaartuvaa kantta pään yläpuolella.

Moottoreiden tasainen, syvä jyminä tuntui jalkapohjissa asti, metallisen kannen läpi. Se oli laivan sydämenlyönti, ainoa rytmi tässä suuressa, sinisessä autiomaassa.

Hän katseli alas, missä keula halkoi aaltoja ja synnytti valkoista vaahtoa. Joka ikinen aalto oli erilainen…

Kylmä ilmavirta havahdutti naisen ajatuksista. Olohuoneen lämmin keltainen valo kietoi todellisuuden jälleen tähän hetkeen. Verhon liike pysähtyi, jähmettyi paikalleen, kun parvekkeen ovi laitettiin kiinni.

Ristiriita venytteli sormiaan ja kosketti pianon säveliä. Toisinaan  haaveilu oli lempeää, hyväilevää, rakastavaa. Toisinaan se kiertyi kaulan ympärille ja pakotti hengityksen paniikinomaiseen huohotukseen.

Melodia, josta ei tiennyt oliko se duurissa vai mollissa, lipui pianon koskettimista Ristiriidan soittaessa.

Ajatus siitä, että tulee päivä kun pianokin annetaan pois sai aikaan naisessa iloa, toisaalta surua.

Ajatus päivästä kun asunto on tyhjä, siivottu, avaimet aseteltu tiskipöydälle ja ovi painuu viimeisen kerran kiinni, tuntui pelottavalta. Toisaalta riemulliselta.

Ristiriita. Olisi helpompiakin haaveita. Vaikkapa omistusasunto ja matka Rodokselle. Eläkevirka ja kuukausipalkka. Parisuhde, kartanovolvo ja kultainen noutaja.

Ristiriitaiset sävelet kaikuivat asunnossa.

Pysyvä koti rakentui katonrajaan.

Junan perävalot, sateinen ilta ja yksinäinen asema häilyi ikkunan takana. 

Rauhallinen koti-ilta piirtyi villasukkineen olohuoneen nurkkaan.

Sumuisen polun alku kurkki ulko-oven edessä.

Selkeä päivärytmi ja tuttu askellus kaduilla piirsi melodiaa naisen eteen.

Tuntematon tulevaisuus loi hiljaisen urkupisteen kaiken pohjaksi. 

Nainen nousi ja venytteli. Sävelet haipuivat hiljaisuuteen. Pianon kansi laitettiin kiinni. Nainen huokaisi. Hetken päästä imurin tasainen hurina täytti asunnon.